#posinkautta

Ajattelin et nyt on aika kirjoittaa jotain positiivisempaa, kun noi on vanhat tekstit on aikalailla ranteet auki- osaston kamaa.


Kaikkihan sen tietää, et negatiiviset ajatukset ruokkii pahaa oloa ja ei se märehtiminen paskassa ainakaan helpota tuskaa. Sen takia yritän aina löytää positiiviset puolet omistakin taisteluista.
Se minkä tää mielensairastelu on opettanut, niin on oppinut arvostamaan hyvinkin pieniä juttuja.


Oikeestaan siihen asti, kun nää sairastelut alko, elin kuplassa jossa luulin olevani kuolematon.
25- vuotiaaks asti ei käytännössä ollut huolta huomisesta ja maksimissaan suunnitteli elämää viikon päähän. Nykyään toi aika kuitenkin taitaa olla jo kuukausi. 😃
Siinä oli toki hyvätkin puolensa, mut eihän siitä mihinkään pääse, et olin tuolloin naiivi ja aika itsekäs mätisäkki. Kuten yks kaveri sano muutama vuos sitten: "sust on tullut paljon mukavampi".
Eipä siihen paljon vastoinkäymisiä tarvittukaan 😂


Nykyään on oppinut elämään fiksummin hetkessä. Vastoinkäymiset opettaa arvostaa just tätä hetkeä, eikä viikonlopun tai jonkun ulkomaan matkan odottamista. Koen ite, et tulee aika vitun raskas elämä, jos aina vaan odottaa jotain tulevaa. Se voi tehdä arjesta todella raskasta. Toki tässäkin on varmasti monta oikeeta tietä, mut tää toimii mulle parhaiten. Elämä on tässä ja nyt, ei kuukauden tai puolen vuoden päässä.


Oon aina mennyt aikalailla siitä, mistä aita on matalin ja ehkä se tällein vähän vanhempana harmittaakin. Toisaalta oon aina ollut vähään tyytyväinen, et on sillä kolikolla aina kääntöpuolensa.
En oo osannut koskaan oikeen unelmoida, enkä koennut haluavani olla joku muu, tai kuten joku muu.
Mä oon mä, meen omia teitäni, eikä nää näköjään parhaat oo, mutta vois olla huonomminkin.
Tää ajattelutapa ei kyllä oo mikään kunnianhimoinen, mut pitääkö olla kunnianhimoinen?
Pitääkö meidän todistella jollain saavutuksilla, et kuinka hyviä ihmisiä ollaan?
Usein kuulee naisista jotka hakee "kunnianhimoista miestä".  Siinä tapauksessa jättäkää mut rauhaan senkin lortot. 🤘🏼


Mistä mä sitten revin sen posin? Tyttöystävä on ainakin semmonen piristysruiske, et hän saa jo pelkällä läsnäolollaan mut paremmalle tuulelle. Plus et hän on niin kova liikkumaan ja tekemään mm. kotihommia, et se kompensoi hyvin mun saamattomuutta. Terkkui vaan touhu-Tiinalle 😘
Punttiksella käynti on kans yks josta saan paremman olon ja sitä kautta positiivisempaa otetta elämään. Perhe ja ystävät antaa myös voimaa ja sinne voi vuodattaa murheensa, jos siltä joskus tuntuu.
Musiikilla on myös mieletön vaikutus. Kuuntelen musaa useita tunteja oikeestaan joka päivä. Välillä synkempää, välillä aurinkoisempaa matskua, joskus herkkää, joskus agressiivisempaa. Kai se pointti siinä on, et se herättää tunteita ja sitä kautta oppii käsittelemään omiakin fiiliksiä paremmin.


Se on selvää et positiivisemmalla ajattelumallilla kaikista vastoinkäymisistäkin selvii helpommalla ja sillä on mieletön vaikutus pääkoppaan. Pahimpinakin hetkinä pitää yrittää löytää isostakin paskakasasta se kultakimpale.


-A