Kärsimys
"Lopetin sekoilun se oli parasta ikinä, mut kerro kuka vois rakastaa pipipäät, joka on hiljanen ja outo ku pää on jumissa, pelkkii painajaisii mä nään mun unissa."
"Tuntemattomii haamui kulkee vastaan, mun lääkkeet estää mua tuntemasta, haluaisin itkee mut se ei vaa oo mahollist, haluaisin nauraa mut se ei oo vaan mahollist."
- Nikke Ankara
Noihin sanoihin on helppo samaistua.
Tässä kun jälkeenpäin oon miettinyt, niin mun elämä on 2009 vuodesta lähtien ollut aikamoista kärsimystä. 5- vuotta eka tutkittiin, että onko mulla borrelioosi, HIV, niveltulehdus, reuma jne. monia kertoja, eikä mitään syitä löytynyt pahoinvoinnille. En osannut itsekään odottaa että ongelma olisi psyykkinen. Mut tässä vaiheessa on kyl pakko kysyä, et miten VITUSSA tossa diagnoosissa kesti noin kauan? Miten mua ei jo alkuvaiheessa laitettu psykiatrille? Ravasin kuitenkin yksityisellä ja julkisella puolella, mutta vasta 2014 loppuvuodesta vasta sinne passitettiin.
Mua häiritsee eniten tässä kaikessa saamattomuus. Must tulee pahimmillaan helvetin laiska ja teen vaan välttämättömät asiat, eli käytännössä käyn vaan töissä. Oon "normisti" (jos semmosta käsitystä on must enää olemassa) aktiivinen, tykkään tehdä asioita, urheilla ja nähdä kavereita. Oon levoton sielu, ne jotka mut tuntee voi varmaan vahvistaa tän? 😀
Onneksi olo on kuitenkin ajoittain ihan ok, mutta ratkaisu tasapainosempaan elämään olis toiveissa.
Silloin kun mulla on huono päivä, kaikki on vastenmielistä. Olo on vain niin huono, kroppaa särkee, päätäkin särkee ja se on aivan jumissa, eikä ajatus kulje. Mitään ei kiinnosta tehdä, mutta ei kiinnosta olla tekemättäkään, vittu mikä dilemma 😂
Sosiaaliset suhteet kärsii myös. On paljon kavereita ja perheenjäseniä, joita haluis nähdä useammin.
Voimat on kuitenkin puutteelliset ja ei yksinkertasesti jaksa, eikä kiinnosta nähdä edes tuttuja. Siitä tunnen pahaa oloa, kun tiedän että monet ei vaan ymmärrä miten se voi olla mahdollista. Haluaisin kyllä olla tekemisissä, mut ei vaan jaksa ja pää jumissa rajotan tietoisestikin tekemisiäni. Ihminen ahdistuneena kärsii koko ajan, olo on omalla tavalla levoton, mut toisaalta väsynyt. Ristiriita on melkonen.
Pakotan kuitenkin itteni näkemään ihmisiä ja treenaamaankin, koska tiedän että niist saa loppujen lopuks hyvän fiiliksen. Ei auta jäädä tuleen makaamaan. Mielihyvää kun on vaikea saada välillä yhtään mistään. Just mietin yks päivä, et pitäiskö potkasta meidän olkkarin arkkupöytää, et tuntis jotain. 😂
Tarina on tosi, sille se tuntuu kun välillä on niin sumusen tasainen olo.
Kärsimys on kuitenkin väliaikasta ja mä tiedän, että hyvät olot on edessä päin.
Tää paska ei mua lannista. 💪🏼
- A
"Tuntemattomii haamui kulkee vastaan, mun lääkkeet estää mua tuntemasta, haluaisin itkee mut se ei vaa oo mahollist, haluaisin nauraa mut se ei oo vaan mahollist."
- Nikke Ankara
Noihin sanoihin on helppo samaistua.
Tässä kun jälkeenpäin oon miettinyt, niin mun elämä on 2009 vuodesta lähtien ollut aikamoista kärsimystä. 5- vuotta eka tutkittiin, että onko mulla borrelioosi, HIV, niveltulehdus, reuma jne. monia kertoja, eikä mitään syitä löytynyt pahoinvoinnille. En osannut itsekään odottaa että ongelma olisi psyykkinen. Mut tässä vaiheessa on kyl pakko kysyä, et miten VITUSSA tossa diagnoosissa kesti noin kauan? Miten mua ei jo alkuvaiheessa laitettu psykiatrille? Ravasin kuitenkin yksityisellä ja julkisella puolella, mutta vasta 2014 loppuvuodesta vasta sinne passitettiin.
Mua häiritsee eniten tässä kaikessa saamattomuus. Must tulee pahimmillaan helvetin laiska ja teen vaan välttämättömät asiat, eli käytännössä käyn vaan töissä. Oon "normisti" (jos semmosta käsitystä on must enää olemassa) aktiivinen, tykkään tehdä asioita, urheilla ja nähdä kavereita. Oon levoton sielu, ne jotka mut tuntee voi varmaan vahvistaa tän? 😀
Onneksi olo on kuitenkin ajoittain ihan ok, mutta ratkaisu tasapainosempaan elämään olis toiveissa.
Silloin kun mulla on huono päivä, kaikki on vastenmielistä. Olo on vain niin huono, kroppaa särkee, päätäkin särkee ja se on aivan jumissa, eikä ajatus kulje. Mitään ei kiinnosta tehdä, mutta ei kiinnosta olla tekemättäkään, vittu mikä dilemma 😂
Sosiaaliset suhteet kärsii myös. On paljon kavereita ja perheenjäseniä, joita haluis nähdä useammin.
Voimat on kuitenkin puutteelliset ja ei yksinkertasesti jaksa, eikä kiinnosta nähdä edes tuttuja. Siitä tunnen pahaa oloa, kun tiedän että monet ei vaan ymmärrä miten se voi olla mahdollista. Haluaisin kyllä olla tekemisissä, mut ei vaan jaksa ja pää jumissa rajotan tietoisestikin tekemisiäni. Ihminen ahdistuneena kärsii koko ajan, olo on omalla tavalla levoton, mut toisaalta väsynyt. Ristiriita on melkonen.
Pakotan kuitenkin itteni näkemään ihmisiä ja treenaamaankin, koska tiedän että niist saa loppujen lopuks hyvän fiiliksen. Ei auta jäädä tuleen makaamaan. Mielihyvää kun on vaikea saada välillä yhtään mistään. Just mietin yks päivä, et pitäiskö potkasta meidän olkkarin arkkupöytää, et tuntis jotain. 😂
Tarina on tosi, sille se tuntuu kun välillä on niin sumusen tasainen olo.
Kärsimys on kuitenkin väliaikasta ja mä tiedän, että hyvät olot on edessä päin.
Tää paska ei mua lannista. 💪🏼
- A
Kommentit
Lähetä kommentti