Trapetsitaiteilua
Tässä on jo jonkun aikaa tehnyt mieli ottaa kynä käteen ja kirjottaa. Inspiraatiota on löytynyt, joka on aina hyvä merkki tässä prosessissa. Kun asiat rupee kiinnostaa ja innostuu erilaisista jutuista on elämäminen helvetisti mukavampaa. Energiatasot on nousussa, jonka huomaa päivittäisissä tekemisissä. Vastenmielisiä hommia on huomattavasti vähemmän, kun pahimmillaan se hampaiden pesukin on vittumainen piikki lihassa.
Jotta ei pelkäks hehkuttamiseksi menis niin on tässä muutama varjopuolikin. Oon huomannut ärsyyntyväni asioista herkemmin. Asiat ja ihmiset, eteenkin tyhmät ihmiset saavat veren kiehumaan välillä turhankin helposti. Kaltaiseni neron on vaikea sietää tyhmyyttä ympärillään. :D
Tiedän et nuorempana olin vähän turhankin lyhyellä sytytyslangalla varustettu. Nyt kuitenkin rupee olee sen verran pappaa, että pitäis osata hillitä kiihtymyksensä ja reagoida asioihin leppoisammin.
Toisaalta, eikös vanhukset ole usein äkäsiä?
Toinen häiritsevä homma on painajaiset. Useampana iltana viikossa kun meen nukkumaan, nukahdan ja nään jotain painajaista pimeyden herrasta tai jostain semmosesta ja herään n. 15-30min jälkeen. Sen jälkeen tuntuukin sille et ei oikeen viittis makkarin ovelle päin kattoa, koska tunne et joku tai jokin on kämpässä pelottaa. Selkäpiitä karmii eli on ns. kylmät väreet negatiivisessa mielessä. Luultavammin ainakin joku saa kiinni tästä tunteesta. Se tunne on hyvin vittumainen, vaikka sen ymmärtääkin olevan vain oman pään / mielikuvituksen tuotosta. Esimerkiks viime yön kun olin yksin himassa niin ei se kovin makeeta oo herätä keskellä yötä paskat housussa. Onneks vain henkiset paskat.
Summa summarum:
kun hermot meinaa mennä, pitää laskea hitaasti yhdestä kymmeneen ja samalla hengittää syvään ja sanoa huu-saa, vai miten se rauhoittumiskeino Martin Lawrencelle menikään leffassa Bad Boys(?). Pitkää pinnaa tarvitaan etten rupee pahoinpitelemään ihmisiä :D
Eli siis ärsyyntymistä on välteltävä ja varmaan kysyttävä itseltään onko se oikeesti sen arvoista?
Vois vaikka käyttää järkeä siinä tilanteessa.
Painajaisille ei varmaan voi paljoa tehdä? Urheilen ja väsytän itseni semmoseen tilaan etten jaksa nähdä edes painajaisia? Tyttöystävään kääriytyminen lusikka-asennossa kun pahin pelkääminen alkaa toimii myös varmasti hyvin. Lusikka-asento toimii muutenkin mihin vaan niin pakko sen on tohonkin jeesaa.
Trapetsitaiteilu mielen kanssa jatkuu, mut tasapaino alkaa olemaan yhtä hyvä, kun sillä Helsingin keskustassa Supermiehen asussa narulla tasapainoilevalla äijällä.
Joten no problem!
Ps. havaitsin paljon huumoria täs tekstissä kun luin tän, vaikka ei tän alunperin sellainen pitänyt olla.
Se jos jokin on merkki et on menty eteenpäin vaivojen kanssa.
- Antti
Jotta ei pelkäks hehkuttamiseksi menis niin on tässä muutama varjopuolikin. Oon huomannut ärsyyntyväni asioista herkemmin. Asiat ja ihmiset, eteenkin tyhmät ihmiset saavat veren kiehumaan välillä turhankin helposti. Kaltaiseni neron on vaikea sietää tyhmyyttä ympärillään. :D
Tiedän et nuorempana olin vähän turhankin lyhyellä sytytyslangalla varustettu. Nyt kuitenkin rupee olee sen verran pappaa, että pitäis osata hillitä kiihtymyksensä ja reagoida asioihin leppoisammin.
Toisaalta, eikös vanhukset ole usein äkäsiä?
Toinen häiritsevä homma on painajaiset. Useampana iltana viikossa kun meen nukkumaan, nukahdan ja nään jotain painajaista pimeyden herrasta tai jostain semmosesta ja herään n. 15-30min jälkeen. Sen jälkeen tuntuukin sille et ei oikeen viittis makkarin ovelle päin kattoa, koska tunne et joku tai jokin on kämpässä pelottaa. Selkäpiitä karmii eli on ns. kylmät väreet negatiivisessa mielessä. Luultavammin ainakin joku saa kiinni tästä tunteesta. Se tunne on hyvin vittumainen, vaikka sen ymmärtääkin olevan vain oman pään / mielikuvituksen tuotosta. Esimerkiks viime yön kun olin yksin himassa niin ei se kovin makeeta oo herätä keskellä yötä paskat housussa. Onneks vain henkiset paskat.
Summa summarum:
kun hermot meinaa mennä, pitää laskea hitaasti yhdestä kymmeneen ja samalla hengittää syvään ja sanoa huu-saa, vai miten se rauhoittumiskeino Martin Lawrencelle menikään leffassa Bad Boys(?). Pitkää pinnaa tarvitaan etten rupee pahoinpitelemään ihmisiä :D
Eli siis ärsyyntymistä on välteltävä ja varmaan kysyttävä itseltään onko se oikeesti sen arvoista?
Vois vaikka käyttää järkeä siinä tilanteessa.
Painajaisille ei varmaan voi paljoa tehdä? Urheilen ja väsytän itseni semmoseen tilaan etten jaksa nähdä edes painajaisia? Tyttöystävään kääriytyminen lusikka-asennossa kun pahin pelkääminen alkaa toimii myös varmasti hyvin. Lusikka-asento toimii muutenkin mihin vaan niin pakko sen on tohonkin jeesaa.
Trapetsitaiteilu mielen kanssa jatkuu, mut tasapaino alkaa olemaan yhtä hyvä, kun sillä Helsingin keskustassa Supermiehen asussa narulla tasapainoilevalla äijällä.
Joten no problem!
Ps. havaitsin paljon huumoria täs tekstissä kun luin tän, vaikka ei tän alunperin sellainen pitänyt olla.
Se jos jokin on merkki et on menty eteenpäin vaivojen kanssa.
- Antti
Kommentit
Lähetä kommentti